Djenné (Djénné)
Djenné on kaupunkikunta ja Moptin alueen Djennén piirin hallinnollinen keskus Malissa.
Se sijaitsee Nigerin ja sen sivujoen Banin välisellä tulva-alueella 75 kilometriä Moptista lounaaseen.
Kunnassa on 32 900 asukasta (vuonna 2009).
Djennén kaupunkikunnan pinta-ala on 302 neliökilometriä.
Se rajoittuu pohjoisessa Deraryn, idässä Fakalan ja Madiaman, etelässä Dandougou Fakalan, lännessä Pondorin ja luoteessa Ouro Alin kuntiin.

Kartta - Djenné (Djénné)
Kartta
Maa (alue) - Mali
Malin lippu |
Siirtomaa-aikoina nykyisen Malin alueesta käytettiin nimeä Ranskan Sudan. Mali on nimetty muinaisen Malin kuningaskunnan mukaan. Mali on Afrikan unionin jäsenmaa ja pinta-alaltaan Afrikan kahdeksanneksi ja maailman 23. suurin valtio. Maa itsenäistyi useimpien muiden afrikkalaisten siirtomaiden tavoin 1960-luvulla (vuonna 1960).
Valuutta / Kieli
ISO | Kieli |
---|---|
BM | Bambaran kieli (Bambara language) |
FR | Ranskan kieli (French language) |